Pituus: 171cm
Paino nyt: 55,5kg
Paino alimmillaan: 49,9kg
Tavoite: 45kg
Täällä 15-vuotias tyttö kirjoittelee ajatuksiaan syömishäiriöstä ja ms-taudista sekä muutenkin vittuilee elämälle. En jaksa kirjoittaa tarkempaa esittelyä, päikkyä lukemalla opit ehkä tuntemaan ajatuksiani paremmin. Tai sitten et..
Tänään mulla pyörii päässä hirveästi juttua MS-taudista, ja nyt haluaisin kertoa teille mun ms-tarinan.
Huhtikuun alussa huomasin kuvaillessa, että vasen silmä (jolla kuvaan) ei nähnyt kunnolla. En ottanut asiaa vakavammin, mutta kuitenkiin äidin painostuksen alla menin optikolle kuun lopussa. Sieltä tuli lähete silmäpolille, koska eivät osanneet sanoa missä vika. Polilta saimme lähetteen pään magneettikuvaukseen, ja neurologille (jonne oli aika muutenkin migreenin takia). Polilla eivät siis osanneet sanoa missä vika, silmä oli fyysisesti kunnossa mutta en vain nähnyt sillä. Aika neurologille tulikin pian, ja pääsin MRI:in. Samana päivänä oli aika neurologille jossa ylilääkäri kertoi aika nopeasti, että kyse on MS-epäilystä. Hän kertoi taudista hieman ja määräsii selkäydinpunktioon. Kävin samana päivänä siellä, se oli aika tuskaa. Pistettiin selkäytimeen sellainen todella pitkä neula ja otettiin nestettä, siitä en tosin tuntenut paljoa sillä sain puudutuksen ja rauhoittavaa.
Viikon päästä tästä lähdimme uudestaan neurologille ja siellä tuli tuomio. MS-tauti.. Lääkäri kertoi perusasioita taudista, en pystynyt kuuntelemaan. Laskin vain numeroita ja pidättelin itkua. Äiti ja isä olivat aivan itkun partaalla, sen näki. He pidättelivät itkua minun takiani. Koko matkan kotiin itkin, en tajua. Miten tämä voi tapahtua minulle, mahdollisuudet ovat yksi tuhannesta, mutta juuri minulle. Esitän vahvaa, kaikki luulevat että otan asian hyvin, ja yritän ajatella positiivisesti. Mutta ei, pidän kaiken sisälläni. Lähimmät ystäväni tietävät, he eivät puhu asiasta. Ovat kuin sitä ei olisi. Tuttava piiri tietää, hekin ovat välittämätä. Onneksi, en kestäisi sääliä. Välillä tosin olisi kiva tietää että he välittävät.
Syyskuun alussa pitäisi tulla aika uuteen magneettikuvaukseen, siellä katsotaan miten aktiiviselta tauti vaikuttaa. Silloin myös saadaan kunnon diagnoosi joka kelpaa myös kelalle, tällöin voidaan myös aloittaa lääkitys. MS-tautia ei voida pysäyttää, ainoastaan hidastaa. Lääkkeitä ei voida ottaa suun kautta, vaan ne täytyy pistää. En halua, olen sitten niin sidottu siihen helvetin lääkitykseen.
En tajua miten tälläinen juttu voi tulla juuri minulle, minusta tulee vammainen. Se ajatus vain pyörii ja pyörii mielessäni, en ole terve. Olen sairas. Olen vammainen. Liikuntarajotteinen. Välillä tulee päiviä jolloin en ajattele asiaa, sitten se taas pyörii mielessäni koko ajan. Mutta sen tiedän, en halua elää kuin maksimissaan kymmenen vuotta enään. Jos ei muuta tapahdu niin teen itsemurhan. Olen suunnitellut sen tarkkaan, miten teen sen. Toteuttaa en kuitenkaan vielä halua, haluan kokea vielä asioita.
Pelkään tulevaisuutta, en tiedä mitä haluan. Haluaisin olla sairaanhoitaja sillä minua kohdeltiin sairaalassa oikein ihanasti, ja ihanan sairaanhoitajan ansiosta kestin selkäydinpunktion. Haluaisin olla asianajaja, mielenkiintoista ja saisi paljon rahaa. Mutta tämän MS-taudin kanssa en tiedä jaksaisinko noita ammatteja, jaksanko lukea pitkälle päästäkseni tekemään vuoden töitä ja todeta että liian rankkaa minulle, ja taas kouluttautua uudelleen.. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä pystyn tekemään.
Kun ajattelen muutaman vuoden taakse, tajuan että kehoni kummallisuudet johtuvat Ms-taudista, joskus on jaksoja että nnukun kaiken ajan minkä pystyn ja silti väsyttää. Välillä vetivät jalat ihan voimattomiksi ja tunnottomiksi. Nykyisin minulla on paljon tuntohäiriöitä, välillä tulee hetkiä etten tunne jotain osaa itsestäni, pistelee ja tuntuu erilaisia kipuja. Myös virtsaamisvaikeudet ovat lisääntyneet, mutta niistä en taida kertoa tarkemmin. Nyt juuri fatiikki (eli väsymys) tekee tulojaan, kun väsyttäisi ihan koko ajan.
Pelkään tulevaisuutta, en todellakaan halua olla mikään vammainen, siksi aion tappaa itseni ennenkuin joudun huonoon kuntoon.
Ihanaa jos jaksoit lukea tälläisen angsti vuodatuksen, ajatukset tosi sekavia ja varmasti useat asiat joita haluan sanoa unohtuivat mutta ei se mitään. Ja toistelen varmaan paljon itseäni, mutta koittakaa kestää!
Paino nyt: 55,5kg
Paino alimmillaan: 49,9kg
Tavoite: 45kg
Täällä 15-vuotias tyttö kirjoittelee ajatuksiaan syömishäiriöstä ja ms-taudista sekä muutenkin vittuilee elämälle. En jaksa kirjoittaa tarkempaa esittelyä, päikkyä lukemalla opit ehkä tuntemaan ajatuksiani paremmin. Tai sitten et..
Tänään mulla pyörii päässä hirveästi juttua MS-taudista, ja nyt haluaisin kertoa teille mun ms-tarinan.
Huhtikuun alussa huomasin kuvaillessa, että vasen silmä (jolla kuvaan) ei nähnyt kunnolla. En ottanut asiaa vakavammin, mutta kuitenkiin äidin painostuksen alla menin optikolle kuun lopussa. Sieltä tuli lähete silmäpolille, koska eivät osanneet sanoa missä vika. Polilta saimme lähetteen pään magneettikuvaukseen, ja neurologille (jonne oli aika muutenkin migreenin takia). Polilla eivät siis osanneet sanoa missä vika, silmä oli fyysisesti kunnossa mutta en vain nähnyt sillä. Aika neurologille tulikin pian, ja pääsin MRI:in. Samana päivänä oli aika neurologille jossa ylilääkäri kertoi aika nopeasti, että kyse on MS-epäilystä. Hän kertoi taudista hieman ja määräsii selkäydinpunktioon. Kävin samana päivänä siellä, se oli aika tuskaa. Pistettiin selkäytimeen sellainen todella pitkä neula ja otettiin nestettä, siitä en tosin tuntenut paljoa sillä sain puudutuksen ja rauhoittavaa.
Viikon päästä tästä lähdimme uudestaan neurologille ja siellä tuli tuomio. MS-tauti.. Lääkäri kertoi perusasioita taudista, en pystynyt kuuntelemaan. Laskin vain numeroita ja pidättelin itkua. Äiti ja isä olivat aivan itkun partaalla, sen näki. He pidättelivät itkua minun takiani. Koko matkan kotiin itkin, en tajua. Miten tämä voi tapahtua minulle, mahdollisuudet ovat yksi tuhannesta, mutta juuri minulle. Esitän vahvaa, kaikki luulevat että otan asian hyvin, ja yritän ajatella positiivisesti. Mutta ei, pidän kaiken sisälläni. Lähimmät ystäväni tietävät, he eivät puhu asiasta. Ovat kuin sitä ei olisi. Tuttava piiri tietää, hekin ovat välittämätä. Onneksi, en kestäisi sääliä. Välillä tosin olisi kiva tietää että he välittävät.
Syyskuun alussa pitäisi tulla aika uuteen magneettikuvaukseen, siellä katsotaan miten aktiiviselta tauti vaikuttaa. Silloin myös saadaan kunnon diagnoosi joka kelpaa myös kelalle, tällöin voidaan myös aloittaa lääkitys. MS-tautia ei voida pysäyttää, ainoastaan hidastaa. Lääkkeitä ei voida ottaa suun kautta, vaan ne täytyy pistää. En halua, olen sitten niin sidottu siihen helvetin lääkitykseen.
En tajua miten tälläinen juttu voi tulla juuri minulle, minusta tulee vammainen. Se ajatus vain pyörii ja pyörii mielessäni, en ole terve. Olen sairas. Olen vammainen. Liikuntarajotteinen. Välillä tulee päiviä jolloin en ajattele asiaa, sitten se taas pyörii mielessäni koko ajan. Mutta sen tiedän, en halua elää kuin maksimissaan kymmenen vuotta enään. Jos ei muuta tapahdu niin teen itsemurhan. Olen suunnitellut sen tarkkaan, miten teen sen. Toteuttaa en kuitenkaan vielä halua, haluan kokea vielä asioita.
Pelkään tulevaisuutta, en tiedä mitä haluan. Haluaisin olla sairaanhoitaja sillä minua kohdeltiin sairaalassa oikein ihanasti, ja ihanan sairaanhoitajan ansiosta kestin selkäydinpunktion. Haluaisin olla asianajaja, mielenkiintoista ja saisi paljon rahaa. Mutta tämän MS-taudin kanssa en tiedä jaksaisinko noita ammatteja, jaksanko lukea pitkälle päästäkseni tekemään vuoden töitä ja todeta että liian rankkaa minulle, ja taas kouluttautua uudelleen.. En tiedä mitä haluan, en tiedä mitä pystyn tekemään.
Kun ajattelen muutaman vuoden taakse, tajuan että kehoni kummallisuudet johtuvat Ms-taudista, joskus on jaksoja että nnukun kaiken ajan minkä pystyn ja silti väsyttää. Välillä vetivät jalat ihan voimattomiksi ja tunnottomiksi. Nykyisin minulla on paljon tuntohäiriöitä, välillä tulee hetkiä etten tunne jotain osaa itsestäni, pistelee ja tuntuu erilaisia kipuja. Myös virtsaamisvaikeudet ovat lisääntyneet, mutta niistä en taida kertoa tarkemmin. Nyt juuri fatiikki (eli väsymys) tekee tulojaan, kun väsyttäisi ihan koko ajan.
Pelkään tulevaisuutta, en todellakaan halua olla mikään vammainen, siksi aion tappaa itseni ennenkuin joudun huonoon kuntoon.
Ihanaa jos jaksoit lukea tälläisen angsti vuodatuksen, ajatukset tosi sekavia ja varmasti useat asiat joita haluan sanoa unohtuivat mutta ei se mitään. Ja toistelen varmaan paljon itseäni, mutta koittakaa kestää!
