Ulospäi kaikki näyttää hyvält
Mut oon hyvä feikkaa
En oo osaa mitää
Mut oon hyvä epäonnistumaa
Oon porukan sisäl, mutta kuitenkin nii ulkona
Aivan ku sumussa eläisin läpi elämän
En saa niist hyvistä hetkist kii, vaa paskat valtaa mielen
En osaa olla kenenkään ystävä, silti en mitään muuta kaipaakkaa ku omaa ystävää
Tai edes kaveria, jolle kelpaisin aina
‘oon sun kaveri ja kelpaat mulle’
tuttu sanonta, mutta ei se vaan mee nii.
Silloin ku sä tarvit mua oot mun kaveri
Muuten, no muut kelpaa seuraks mä en
Oonhan mä sentää läski epäonnistuja
Kuka nyt mun seurassa kehtais liikkua?
Mulla on vaan yks toive, mahdoton toteuttaa, toivon silti.
Voisinko kerrankin olla onnellinen?
Voisinko kerrankin omistaa oikean kaverin?
Olisiko se mahdollista?
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
maanantai 31. lokakuuta 2011
25 Syys 2011, 22:20
Oon ahminut tänää vitusti. Kaloreita varmaan 2500. Eli aivan helvetisti. Onnistuin kuitenkin oksentamaan melkein kaiken ulos, sappinesteitä myöten :) Tuli suunnattoman hallitsija fiilis siinä, mutta sitten takaisin kotiin ja söin hieman lisää. -.-
Ja melkein jäin kiinni, naapuri kuuli vahingossa mun puhelun jossa puhuin ruoka ahdistuksesta yms. mistä porukat ei ikinä saa tietää. Sama tyyppi näki mut tuntia myöhemmin eri paikas ku tulin puskasta oksentamasta silmät vuotaen naama turvonneena. Lähhin vaa juoksee pois, joten jos ei toivottavasti tajunnu. Kuitenki tää tyyppi on tosi hyvis väleis porukoiden kans joten ... toivotaan että ei puhu mmitään!
Äiti on muutenki selittäny tosiaan kaikille tutuille kui on huolissaan musta ja mun syömisistä, mut toivottavasti ei tuo kyseinen naapuri sitä muista ja mee kertoo porukoille. sitä en kestäis.
----------
30 Syys 2011, 22:15
on hajalla, oon hukassa. haluan pois
---------------
01 Loka 2011, 13:44
parantumisyritys lähti hyvin käyntiin.
Lenkillä oksensin kaiken aamulla syömäni. juuri näin parannutaan (y)
-----
31.10.2011
haha, hanna hallitsee oksuumisen jo hyvin. oon lihonu. ahdistaa. oon yrittäny parantua, en onnistu. Huomenna kerron kouluterkalle... kaiken. mähän parannun!
Oon ahminut tänää vitusti. Kaloreita varmaan 2500. Eli aivan helvetisti. Onnistuin kuitenkin oksentamaan melkein kaiken ulos, sappinesteitä myöten :) Tuli suunnattoman hallitsija fiilis siinä, mutta sitten takaisin kotiin ja söin hieman lisää. -.-
Ja melkein jäin kiinni, naapuri kuuli vahingossa mun puhelun jossa puhuin ruoka ahdistuksesta yms. mistä porukat ei ikinä saa tietää. Sama tyyppi näki mut tuntia myöhemmin eri paikas ku tulin puskasta oksentamasta silmät vuotaen naama turvonneena. Lähhin vaa juoksee pois, joten jos ei toivottavasti tajunnu. Kuitenki tää tyyppi on tosi hyvis väleis porukoiden kans joten ... toivotaan että ei puhu mmitään!
Äiti on muutenki selittäny tosiaan kaikille tutuille kui on huolissaan musta ja mun syömisistä, mut toivottavasti ei tuo kyseinen naapuri sitä muista ja mee kertoo porukoille. sitä en kestäis.
----------
30 Syys 2011, 22:15
on hajalla, oon hukassa. haluan pois
---------------
01 Loka 2011, 13:44
parantumisyritys lähti hyvin käyntiin.
Lenkillä oksensin kaiken aamulla syömäni. juuri näin parannutaan (y)
-----
31.10.2011
haha, hanna hallitsee oksuumisen jo hyvin. oon lihonu. ahdistaa. oon yrittäny parantua, en onnistu. Huomenna kerron kouluterkalle... kaiken. mähän parannun!
» 23 Elo 2011, 23:24
Haluan omaan kämppään! Riideltii siitä äitin kanssa, sit se vaan alko vetoomaan mun sairauteen ja siihen miten isä ei kestäis sitä. Miten se osaa aina vetää oikeista naruista saaden mut täysin hajalle. Enkä edes halua huutaa sille, istun vaan ja itken. ÄÄ pää hajoo
Ja oon syönytkin aivan vitusti, liiikaaa ! Mutta huomenna pakko löytää itsekuri, pakkopakkopakko!
----------
08 Syys 2011, 19:53
Tänäään ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa pystyin oksentamaan omasta tahdostani. Olin lenkillä, juoksin paaljon (taino enemmän kuin yleensä) ja sit meinasin pyörtyä, makasin maassa ainakin 10min kun jalat ei kantanut, heti kun pääsin ylös jatkoin juoksemista ja sen jälkeen puskaan ja sormet kurkkuun. Ah sitä tunnetta, en tosin saanut ulos kuin pieniä määriä, mutta edes jotain! En oo pitkään aikaan saanu mitään tulee.
Tän päivän syömiset:
- Riisimuroja n. 1dl = 57kcal
- pieni pala kuivakakkua = 56 kcal
- Pieni omena = ~40 kcal
- Tonnikalaa vähän = ~50kcal
yhteensä = ~205kcal
Nyt teen itselleni vielä hieman kurkku-porkkana raastetta että porukat näkevät mun syövän.
Liikunnat:
- koulumatka 10min kävely (joo pitää listaa nää pienetki) = 35 kcal
- 40min hölkkä/kävely lenkki = ~300kcal
- 10min kevyttä juoksua = ~75kcal
= -410 kcal
Eli 205 - 410 = -200kcal
Jee, onnistunu fiilis pitkästä aikaa, illal tulee viel syötyy sitä salaattii mut ei siitä tuu paljoa kaloreita. Ja kulutan ne sit lihaskunnon merkeissä pois :)
---------
09 Syys 2011, 15:52
syönsyönsyön, miten syömisen lopettaminen voi olla näin vitun hankalaa?
---------------
25 Syys 2011, 09:41
Eilen oli paras päivä ikinä <3 Matkustettiin annan kanssa helsinkiin hyöhenmiittiin <3 Se oli jotain aivan uskomattoman ihanaa, kaikki olivat niiin söpöjä <3 aww tuitui, tuun pian uudestaan!
Miitissä söin kyl jäätelöä, ranskalaisia, donitsin ja pari kultalonkeroo, joten kaloreita tuli aika vitusti. Silti siltisilti paino oli tänään kun pitkästä aikaa kävin vaa'alla niiin 55,8kg JEE! Se on tippunut jo alle 56 ja kohta oon alle 55 ja JEE huippuviikonloppu!
Haluan omaan kämppään! Riideltii siitä äitin kanssa, sit se vaan alko vetoomaan mun sairauteen ja siihen miten isä ei kestäis sitä. Miten se osaa aina vetää oikeista naruista saaden mut täysin hajalle. Enkä edes halua huutaa sille, istun vaan ja itken. ÄÄ pää hajoo
Ja oon syönytkin aivan vitusti, liiikaaa ! Mutta huomenna pakko löytää itsekuri, pakkopakkopakko!
----------
08 Syys 2011, 19:53
Tänäään ollut hyvä päivä. Pitkästä aikaa pystyin oksentamaan omasta tahdostani. Olin lenkillä, juoksin paaljon (taino enemmän kuin yleensä) ja sit meinasin pyörtyä, makasin maassa ainakin 10min kun jalat ei kantanut, heti kun pääsin ylös jatkoin juoksemista ja sen jälkeen puskaan ja sormet kurkkuun. Ah sitä tunnetta, en tosin saanut ulos kuin pieniä määriä, mutta edes jotain! En oo pitkään aikaan saanu mitään tulee.
Tän päivän syömiset:
- Riisimuroja n. 1dl = 57kcal
- pieni pala kuivakakkua = 56 kcal
- Pieni omena = ~40 kcal
- Tonnikalaa vähän = ~50kcal
yhteensä = ~205kcal
Nyt teen itselleni vielä hieman kurkku-porkkana raastetta että porukat näkevät mun syövän.
Liikunnat:
- koulumatka 10min kävely (joo pitää listaa nää pienetki) = 35 kcal
- 40min hölkkä/kävely lenkki = ~300kcal
- 10min kevyttä juoksua = ~75kcal
= -410 kcal
Eli 205 - 410 = -200kcal
Jee, onnistunu fiilis pitkästä aikaa, illal tulee viel syötyy sitä salaattii mut ei siitä tuu paljoa kaloreita. Ja kulutan ne sit lihaskunnon merkeissä pois :)
---------
09 Syys 2011, 15:52
syönsyönsyön, miten syömisen lopettaminen voi olla näin vitun hankalaa?
---------------
25 Syys 2011, 09:41
Eilen oli paras päivä ikinä <3 Matkustettiin annan kanssa helsinkiin hyöhenmiittiin <3 Se oli jotain aivan uskomattoman ihanaa, kaikki olivat niiin söpöjä <3 aww tuitui, tuun pian uudestaan!
Miitissä söin kyl jäätelöä, ranskalaisia, donitsin ja pari kultalonkeroo, joten kaloreita tuli aika vitusti. Silti siltisilti paino oli tänään kun pitkästä aikaa kävin vaa'alla niiin 55,8kg JEE! Se on tippunut jo alle 56 ja kohta oon alle 55 ja JEE huippuviikonloppu!
07 Elo 2011, 03:48
Ääm sori pienet tällänen postaustauko. On vaan ajatukset ollut aika sekasin, eikä oo kiinnostanu kirjottaa.
Keskiviikkona kuulin, että äiti on selittänyt monelle meidän tutulle miten epäilee mulla jotain syömishäiriöö ku en syö tarpeeks ja liikun vaan (paskat, tällänen läski joka on liian laiska ja syö liikaa) koko ajan. Kun näin nämä tuttumme sattumalta sain monta moraalisaarnaa kuinka laihdutus on turhaa ja leikin vaan terveydellä ja muuta tälläistä shittiä. Yhdelle heistä meinasin jo aikaisemmin jäädä kiinni, joten hän varsinkin oli huolissaan. Se tunne, kun he oikeasti välittivät musta, se oli vaan jotain niin ihanaa. Aloin yöllä miettimään että mitähän helvettiä mä oikeesti teen itelleni ja mun terveydelle. Silloin päätin, että mä _yritän_ parantua. Se on vaikeaa ja en haluaisi luopua tästä kaikesta, mutta mä yritän.
Joo, kuulostaa oudolle. Mutta mä nautin huomiosta, kaikesta pienestäkin huomiosta. Samalla pelkään ja vihaan sitä.
Torstaista asti olen yrittänyt ruveta syömään normaalisti, vaihtelevin tuloksin. Välillä paremmin, välillä huonommin. Karkkia menee ihan vitusti (ja vielä liian hyvällä omallatunnolla) mutta muuta ruokaa en oikein saa syötyä. Paino kuitenkin tänään 55,4kg päivällä syömisen jälkeen, joten aamupaino voisi hyvinkin olla alle 55. Tämä toi taas uutta motivaatiota laihdutukseen, mutta ei. Mä yritän parantua.
Tänään ku olin normaalisti lenkillä ja hölkkäsin asfalttitietä pitkin, niinkuin muutenkin niin alkoi yhtäkkiä sattumaan oikeeseen jalkaan ihan vitusti. Tuohon sääriluun alapuolelle. Aina kun jalka tärähti maahan niin lihasta oikein vihlaisi. Hölkkäsin sitkeästi pienen pätkän, mutta sitten kipu voitti. Kävelin kotiin, ja koitin hölkätä vielä pehmeämmällä alustalla. Siinä ei sattunut niin paljoa, sattui kumminkin. Kotiin tullessani jalka oli ihan kamalan kipeä, enkä pystynyt edes kävelemään kunnolla. Nyt pääsen jo ottamaan painoa jalalle, mutta kipeä se silti on. Tiedä sitten mikä siihen tuli, nyt pari pvä lepoa ja sitten taas lenkille 8)
Saan muuten ehkä vaaleenpunasen skopan <3
------
08 Elo 2011, 00:04
Vittu miten paska viikonloppu. Jalka meni paskaks, heppa potkas päähän ja kai aivotärähdys sen verran paska olo nyt. Lopuks vielä ranne puutu eikä toiminu käsi oikein. Onneks kesti vaan jonku 10min mutta silti ää, ms oire siis. -.-'
En jaksa en pysty kirjoittaan tarkemmin. Vituttaa ja haluan vaan kuolla pois, mahdollisimman pian!
-------
08 Elo 2011, 18:29
missä on lähin ase, millä voin ampua itteni?
---------
14 Elo 2011, 23:15
Tänään mä sen päätin. Teen itsemurhan mun syntymäpäivänä. 11.12. Eli tasan 17 viikon päästä. Tein pienen tehtävälistan, mitä haluan kokea ennen sitä.
1. Laihtua alle 50kg (nyt 56-57.. -.-)
2. Miitata höyhenet
3. Vetää kunnon perseet!
4. Nähdä vielä kerran ne ihanat kaverit!
5. Kokea mitä on suudella likkaa
6. Käydä kunnon lavatansseissa, eilen oli nii huippua et pakko uusiks! :D
7. Törsätä oikein kunnolla rahaa!
8. Paastota onnistuneesti!
9. Syödä ihan vitusti (anteeks, mutta mä haluan ahmia kunnolla edes kerran!)
10. opetella ampumaan, muuten hieman vaikea ampua itteensä.
Paitsi että, ihanat höyhenet sai mut vähän horjumaan, mutta mä yritän pitää päätöksestä kiinni. Mä vielä tapan itteni. Ennemmin tai myöhemmin.
-----
20 Elo 2011, 22:27
Toivotaan, että se saapuu :) Ja oot ihana <3
Tänään aamu alko hyvin, söin hieman muroja ja palan kääretorttua. Tallilla kulutin aika paljon, sillä auttelin tallitöissä ja liikuin koko ajan. Mutta illalla sitten sorruin. Argh. Söin puolikkaan kääretortun ja ison lautasellisen paistinperunoita ARGH! Vittu, missä se itsekuri on! -.-'
Mutta iloista on, että saan ehkä uuden ratsun :) Ei se hääppönen oo, mut parempi ku ei mitään. Sillä voi sitten mennä pari kertaa viikossa, jos suunnitelmat nyt toteutuvat :)
Ja anteeksi laiska kirjoittaja. Juttua tulee lähinnä silloin kun vituttaa eniten D
Ääm sori pienet tällänen postaustauko. On vaan ajatukset ollut aika sekasin, eikä oo kiinnostanu kirjottaa.
Keskiviikkona kuulin, että äiti on selittänyt monelle meidän tutulle miten epäilee mulla jotain syömishäiriöö ku en syö tarpeeks ja liikun vaan (paskat, tällänen läski joka on liian laiska ja syö liikaa) koko ajan. Kun näin nämä tuttumme sattumalta sain monta moraalisaarnaa kuinka laihdutus on turhaa ja leikin vaan terveydellä ja muuta tälläistä shittiä. Yhdelle heistä meinasin jo aikaisemmin jäädä kiinni, joten hän varsinkin oli huolissaan. Se tunne, kun he oikeasti välittivät musta, se oli vaan jotain niin ihanaa. Aloin yöllä miettimään että mitähän helvettiä mä oikeesti teen itelleni ja mun terveydelle. Silloin päätin, että mä _yritän_ parantua. Se on vaikeaa ja en haluaisi luopua tästä kaikesta, mutta mä yritän.
Joo, kuulostaa oudolle. Mutta mä nautin huomiosta, kaikesta pienestäkin huomiosta. Samalla pelkään ja vihaan sitä.
Torstaista asti olen yrittänyt ruveta syömään normaalisti, vaihtelevin tuloksin. Välillä paremmin, välillä huonommin. Karkkia menee ihan vitusti (ja vielä liian hyvällä omallatunnolla) mutta muuta ruokaa en oikein saa syötyä. Paino kuitenkin tänään 55,4kg päivällä syömisen jälkeen, joten aamupaino voisi hyvinkin olla alle 55. Tämä toi taas uutta motivaatiota laihdutukseen, mutta ei. Mä yritän parantua.
Tänään ku olin normaalisti lenkillä ja hölkkäsin asfalttitietä pitkin, niinkuin muutenkin niin alkoi yhtäkkiä sattumaan oikeeseen jalkaan ihan vitusti. Tuohon sääriluun alapuolelle. Aina kun jalka tärähti maahan niin lihasta oikein vihlaisi. Hölkkäsin sitkeästi pienen pätkän, mutta sitten kipu voitti. Kävelin kotiin, ja koitin hölkätä vielä pehmeämmällä alustalla. Siinä ei sattunut niin paljoa, sattui kumminkin. Kotiin tullessani jalka oli ihan kamalan kipeä, enkä pystynyt edes kävelemään kunnolla. Nyt pääsen jo ottamaan painoa jalalle, mutta kipeä se silti on. Tiedä sitten mikä siihen tuli, nyt pari pvä lepoa ja sitten taas lenkille 8)
Saan muuten ehkä vaaleenpunasen skopan <3
------
08 Elo 2011, 00:04
Vittu miten paska viikonloppu. Jalka meni paskaks, heppa potkas päähän ja kai aivotärähdys sen verran paska olo nyt. Lopuks vielä ranne puutu eikä toiminu käsi oikein. Onneks kesti vaan jonku 10min mutta silti ää, ms oire siis. -.-'
En jaksa en pysty kirjoittaan tarkemmin. Vituttaa ja haluan vaan kuolla pois, mahdollisimman pian!
-------
08 Elo 2011, 18:29
missä on lähin ase, millä voin ampua itteni?
---------
14 Elo 2011, 23:15
Tänään mä sen päätin. Teen itsemurhan mun syntymäpäivänä. 11.12. Eli tasan 17 viikon päästä. Tein pienen tehtävälistan, mitä haluan kokea ennen sitä.
1. Laihtua alle 50kg (nyt 56-57.. -.-)
2. Miitata höyhenet
3. Vetää kunnon perseet!
4. Nähdä vielä kerran ne ihanat kaverit!
5. Kokea mitä on suudella likkaa
6. Käydä kunnon lavatansseissa, eilen oli nii huippua et pakko uusiks! :D
7. Törsätä oikein kunnolla rahaa!
8. Paastota onnistuneesti!
9. Syödä ihan vitusti (anteeks, mutta mä haluan ahmia kunnolla edes kerran!)
10. opetella ampumaan, muuten hieman vaikea ampua itteensä.
Paitsi että, ihanat höyhenet sai mut vähän horjumaan, mutta mä yritän pitää päätöksestä kiinni. Mä vielä tapan itteni. Ennemmin tai myöhemmin.
-----
20 Elo 2011, 22:27
Toivotaan, että se saapuu :) Ja oot ihana <3
Tänään aamu alko hyvin, söin hieman muroja ja palan kääretorttua. Tallilla kulutin aika paljon, sillä auttelin tallitöissä ja liikuin koko ajan. Mutta illalla sitten sorruin. Argh. Söin puolikkaan kääretortun ja ison lautasellisen paistinperunoita ARGH! Vittu, missä se itsekuri on! -.-'
Mutta iloista on, että saan ehkä uuden ratsun :) Ei se hääppönen oo, mut parempi ku ei mitään. Sillä voi sitten mennä pari kertaa viikossa, jos suunnitelmat nyt toteutuvat :)
Ja anteeksi laiska kirjoittaja. Juttua tulee lähinnä silloin kun vituttaa eniten D
02 Elo 2011, 01:37
asdafsgeaf. Mutsi sano että se soittaa koululle, että niiden pitää vahtia mun syömisiä ja pakottaa mut syömää jos en syö. VITTU. Miks sen pitää olla nii helvetin ärsyttävä gaah, ahdistaa. Ei sitä ennenkää oo kiinnostanu, miks nytkää. Hyvin pärjään ilman ruokaakin, eiks se tajuu miten läski oon! Mut jos se oikeesti sanoo niille että pakottaa mut syömään niin vittu en puhu sille enää! Enkä varmana syökkään.
--------
02 Elo 2011, 19:36
Oon syöny tänää jo aivan liikaa. Iison lautasellisen makaronilaatikkoa ja hornetteja. Vähän salaattia ja yhden pullan. Ja ainiin suklaata ja toffeeta -.- Ja vielä lisää edessä. En edes uskalla laskea kaloreita. Ajattelin että huomisesta lähtien vois alkaa kantamaan pientä vihkosta ja sinne kirjata joka ikisen suupalan mitä syön. Sillä näin jälkeenpäin ajateltuna helposti unohtaa paljon. :s
Äskön kävin tunnin kävely/hölkkä lenkillä. Oli aika paskat fiilikset, puolessavälissä lenkkiä pisti kylkeen, otti henkeen ja pyörrytti. Silti jatkoin ja kiersin pidemmän lenkin. Viimeiselläkahden minuutin hölkkäpätkällä alkoi vasta tuntua hyvältä. No, joku toinen päivä sitten paremmin.
Huomenna olisi tarkoitus lähteä heppakisoihin aamusta (joskus 4-5 aikaan..) ja tulla illalla takaisin, joten joko syön aivan helvetisti karkkia ja muuta, tai sitten sujuu hyvin enkä syö paljoa. Vähän kuitenkin pakko syödä, kun koko ajan täytyy touhuilla ettei tule kovin huono olo.
Ja mun yksi ihana kaveri tuli tänään suomeen kuukauden kielimatkaltaan. ää. Toisaalta aivan huippua mutta toisaalta en tie.. Outoo. Oon tottunu jo oleen ilman sitä ja en tie onko se kumminkaan niin ihana
------------
03 Elo 2011, 00:37
Musta on pikkuhiljaa alkanu tuntuu siltä, että mua arvostetaan ja mä kuulun joukkoon. Jo eskarissa mut jätettiin asioiden ulkopuolelle, muistan ku olisin halunnut leikkiä muiden tyttöjen kanssa mutta ne käskivät mun häipyä sillä eivät halunneet leikkiä mun kanssa Ala-asteella sitten mulla oli kolme hyvää kaveria, kyläiltiin toisillamme ja leikittiin paljon kaikkea. Tunsin kuuluvani joukkoon, tunsin että mua haluttiin nähdä ja olin onnellinen. Tai ainakin niin mä muistelisin.
Sitten, yläasteelle mennessäni jotenki erosin entisistä kavereistani, yhtäkkiä olinkin yksin. Siinä vaiheessa menetin kaverini ja itseluottamukseni kasvoi kun jäin aina porukan ulkopuoliseksi. Ei, minua ei jätetty yksin, sain olla mukana mutta minulle ei koskaan puhuttu mitään, mulkoiltiin vain. Pidin sitä parempana kuin yksinolo, pidän sitä edelleen. Näin kaikki luulevat minun omistavan kavereita, ei tarvitse selitellä yksin oloaan. Kuitenkin silloin kun uskaltauduin puhumaan, puhettani ei kuultu. Sain myös useita ilkeitä kommentteja koulussa ja tallillakin ihmiset tuntuivat kääntyvän vastaan. Tässä vaiheessa aloin enemmän syömisvammailemaan ja tässä vaiheessa menetin _kaiken_ luottamuksen ihmisiin. Tälläinen tilanne jatkui myös kasiluokalle.
Vuoden vaihteessa sain vihdoin oikeita ystäviä tallilta. Tai ihmisiä jotka halusivat nähdä minua ja viettää aikaa kanssani. Silti, en tuntenut silloinkaan kuuluvani porukkaan. Löysin myös aivan mahtavan ihanan nettitutun, vihdoin joku jolle sai purkaa ja hän ymmärsi <3 Kuukauden tai kaksi tunsin ehkä jopa olevani edes hieman rakastettu. Kuitenkin, välit näihin ihmisiin viilenivät, ja taas olen aivan yksin. Tästä tallilla syntyneestä viiden hengen kaveriporukasta kuitenkin on tullut kaksi eri porukkaa. Ja en oikein tunne kuuluvani kumpaankaan, tai hengailen välillä heidän kanssa. Mutta en silti kuulu enää samalla tavalla joukkoon. Keväällä tutustuin myös yhteen ihanaan ihmiseen, hän on minua viisi vuotta vanhempi, mutta silti pikkuhiljaa meistä kehkeytyi hyviäkin kavereita. Tällä hetkellä hän on ainoa ihminen jonka kanssa vietän vapaa-aikaani. Osasyynä yksinäisyyteeni on minun vaikea luonne, en jaksa katsella ketään kauaa, kaikki ärsyttää ja olen oikeasti tosi raivostuttava ja vittumainen. Mutta myös yksi syy on, etten luota kehenkään.
Kuitenkin tässä ehkä kuukauden aikana kun olen jjutellut enemmänkin hyöhenten kanssa facebookissa olen tuntenut kuuluvani joukkoon.. On ihanaa kun minun sanomani huomioidaan, ihanaa kun ihmiset moikkaavat sydänten kanssa, he tsemppaavat, he sanovat aivan ihania asioita, he eivät naura vaikka olenkin aika tyhmä välillä. Tunnen, että minusta välitetään. Tunnen että kuulun edes johonkin. He ovat niiiin ihania että ihan itkettää <3 Kuitenkin välillä tulee hetkiä jolloin epäilen kaikkea heidän sanomaansa, eivät he voi sanoa mitään noin ihanaa kun eivät edes tunne minua kunnolla. En vieläkään luota oikein heidän ihaniin sanoihinsa, enkä kenenkään muun sanoihin. Mutta pikkuhiljaa saan heidän avullaan ttakaisin luottamukseni ja luottamuksen ihmisiin. Ainakin toivottavasti. Nyt on jo hyvä alku. Höyhenten avulla ehkä olen vielä täällä maailmassa, niin monta kertaa olen saanut heiltä tukea, vaikka en luota heidän sanoihinsa rakastan heitä <3
Haluaisin vain kiittää teitä ihania höyheniä kun jaksatte olla niin valloittavan ihania <3 Rakastan teitä kaikkia aivan äärettömän paljon! Kiitos kun jaksatte aina kuunnella pieniä ongelmiani ja auttaa. Toivottavasti autatte myös niitä, jotka oikeasti tarvitsevat apuanne <3 Unohdin varmaan jotain tärkeää mitä piti sanoa, mutta kiiitos silti <3
asdafsgeaf. Mutsi sano että se soittaa koululle, että niiden pitää vahtia mun syömisiä ja pakottaa mut syömää jos en syö. VITTU. Miks sen pitää olla nii helvetin ärsyttävä gaah, ahdistaa. Ei sitä ennenkää oo kiinnostanu, miks nytkää. Hyvin pärjään ilman ruokaakin, eiks se tajuu miten läski oon! Mut jos se oikeesti sanoo niille että pakottaa mut syömään niin vittu en puhu sille enää! Enkä varmana syökkään.
--------
02 Elo 2011, 19:36
Oon syöny tänää jo aivan liikaa. Iison lautasellisen makaronilaatikkoa ja hornetteja. Vähän salaattia ja yhden pullan. Ja ainiin suklaata ja toffeeta -.- Ja vielä lisää edessä. En edes uskalla laskea kaloreita. Ajattelin että huomisesta lähtien vois alkaa kantamaan pientä vihkosta ja sinne kirjata joka ikisen suupalan mitä syön. Sillä näin jälkeenpäin ajateltuna helposti unohtaa paljon. :s
Äskön kävin tunnin kävely/hölkkä lenkillä. Oli aika paskat fiilikset, puolessavälissä lenkkiä pisti kylkeen, otti henkeen ja pyörrytti. Silti jatkoin ja kiersin pidemmän lenkin. Viimeiselläkahden minuutin hölkkäpätkällä alkoi vasta tuntua hyvältä. No, joku toinen päivä sitten paremmin.
Huomenna olisi tarkoitus lähteä heppakisoihin aamusta (joskus 4-5 aikaan..) ja tulla illalla takaisin, joten joko syön aivan helvetisti karkkia ja muuta, tai sitten sujuu hyvin enkä syö paljoa. Vähän kuitenkin pakko syödä, kun koko ajan täytyy touhuilla ettei tule kovin huono olo.
Ja mun yksi ihana kaveri tuli tänään suomeen kuukauden kielimatkaltaan. ää. Toisaalta aivan huippua mutta toisaalta en tie.. Outoo. Oon tottunu jo oleen ilman sitä ja en tie onko se kumminkaan niin ihana
------------
03 Elo 2011, 00:37
Musta on pikkuhiljaa alkanu tuntuu siltä, että mua arvostetaan ja mä kuulun joukkoon. Jo eskarissa mut jätettiin asioiden ulkopuolelle, muistan ku olisin halunnut leikkiä muiden tyttöjen kanssa mutta ne käskivät mun häipyä sillä eivät halunneet leikkiä mun kanssa Ala-asteella sitten mulla oli kolme hyvää kaveria, kyläiltiin toisillamme ja leikittiin paljon kaikkea. Tunsin kuuluvani joukkoon, tunsin että mua haluttiin nähdä ja olin onnellinen. Tai ainakin niin mä muistelisin.
Sitten, yläasteelle mennessäni jotenki erosin entisistä kavereistani, yhtäkkiä olinkin yksin. Siinä vaiheessa menetin kaverini ja itseluottamukseni kasvoi kun jäin aina porukan ulkopuoliseksi. Ei, minua ei jätetty yksin, sain olla mukana mutta minulle ei koskaan puhuttu mitään, mulkoiltiin vain. Pidin sitä parempana kuin yksinolo, pidän sitä edelleen. Näin kaikki luulevat minun omistavan kavereita, ei tarvitse selitellä yksin oloaan. Kuitenkin silloin kun uskaltauduin puhumaan, puhettani ei kuultu. Sain myös useita ilkeitä kommentteja koulussa ja tallillakin ihmiset tuntuivat kääntyvän vastaan. Tässä vaiheessa aloin enemmän syömisvammailemaan ja tässä vaiheessa menetin _kaiken_ luottamuksen ihmisiin. Tälläinen tilanne jatkui myös kasiluokalle.
Vuoden vaihteessa sain vihdoin oikeita ystäviä tallilta. Tai ihmisiä jotka halusivat nähdä minua ja viettää aikaa kanssani. Silti, en tuntenut silloinkaan kuuluvani porukkaan. Löysin myös aivan mahtavan ihanan nettitutun, vihdoin joku jolle sai purkaa ja hän ymmärsi <3 Kuukauden tai kaksi tunsin ehkä jopa olevani edes hieman rakastettu. Kuitenkin, välit näihin ihmisiin viilenivät, ja taas olen aivan yksin. Tästä tallilla syntyneestä viiden hengen kaveriporukasta kuitenkin on tullut kaksi eri porukkaa. Ja en oikein tunne kuuluvani kumpaankaan, tai hengailen välillä heidän kanssa. Mutta en silti kuulu enää samalla tavalla joukkoon. Keväällä tutustuin myös yhteen ihanaan ihmiseen, hän on minua viisi vuotta vanhempi, mutta silti pikkuhiljaa meistä kehkeytyi hyviäkin kavereita. Tällä hetkellä hän on ainoa ihminen jonka kanssa vietän vapaa-aikaani. Osasyynä yksinäisyyteeni on minun vaikea luonne, en jaksa katsella ketään kauaa, kaikki ärsyttää ja olen oikeasti tosi raivostuttava ja vittumainen. Mutta myös yksi syy on, etten luota kehenkään.
Kuitenkin tässä ehkä kuukauden aikana kun olen jjutellut enemmänkin hyöhenten kanssa facebookissa olen tuntenut kuuluvani joukkoon.. On ihanaa kun minun sanomani huomioidaan, ihanaa kun ihmiset moikkaavat sydänten kanssa, he tsemppaavat, he sanovat aivan ihania asioita, he eivät naura vaikka olenkin aika tyhmä välillä. Tunnen, että minusta välitetään. Tunnen että kuulun edes johonkin. He ovat niiiin ihania että ihan itkettää <3 Kuitenkin välillä tulee hetkiä jolloin epäilen kaikkea heidän sanomaansa, eivät he voi sanoa mitään noin ihanaa kun eivät edes tunne minua kunnolla. En vieläkään luota oikein heidän ihaniin sanoihinsa, enkä kenenkään muun sanoihin. Mutta pikkuhiljaa saan heidän avullaan ttakaisin luottamukseni ja luottamuksen ihmisiin. Ainakin toivottavasti. Nyt on jo hyvä alku. Höyhenten avulla ehkä olen vielä täällä maailmassa, niin monta kertaa olen saanut heiltä tukea, vaikka en luota heidän sanoihinsa rakastan heitä <3
Haluaisin vain kiittää teitä ihania höyheniä kun jaksatte olla niin valloittavan ihania <3 Rakastan teitä kaikkia aivan äärettömän paljon! Kiitos kun jaksatte aina kuunnella pieniä ongelmiani ja auttaa. Toivottavasti autatte myös niitä, jotka oikeasti tarvitsevat apuanne <3 Unohdin varmaan jotain tärkeää mitä piti sanoa, mutta kiiitos silti <3
01 Elo 2011, 00:31
Aamusta lähtien oon ollu serkun rippijuhlissa joissa tuli syötyä aika helvetisti (taas) mm.
- lihapullia
- kääretorttua
- omenapiirasta
- kalaa
- erilaisia salaatteja
Kotona söin vielä suklaata (asdfgsdsa) sekä mansikkasosetta. En edes uskalla laskea kaloreita, veikkaisin jotain 1500 ehkä. KAMALA MÄÄRÄ, ää
Illalla kävin lenkillä, vaikka vähän pelkäsinkin lähteä eilisen jalka episodin jälkeen. Lenkin aloitin rauhallisesti pitkällä alkukävelyllä, jossa jalka oli vielä vähän outo, mutta alkaessani hölkkäilllä se oli ihan suhteellisen normaali :) Menin melkein koko lenkin niin että 2 min juoksua 2 min kävelyä. Oli kivaa, tuli tosi hyvä fiilis, ja lenkki kesti tosiaan 50min.
Illalla eräs suloinen poika tekstaili kanssani ja aww <3 sanoi muutaman tositosi ihanan asian. Sitten aloin vuodattamaan ja äää. Se järkytty ja ei varmaa enää ikinä puhu mulle
- lihapullia
- kääretorttua
- omenapiirasta
- kalaa
- erilaisia salaatteja
Kotona söin vielä suklaata (asdfgsdsa) sekä mansikkasosetta. En edes uskalla laskea kaloreita, veikkaisin jotain 1500 ehkä. KAMALA MÄÄRÄ, ää
Illalla kävin lenkillä, vaikka vähän pelkäsinkin lähteä eilisen jalka episodin jälkeen. Lenkin aloitin rauhallisesti pitkällä alkukävelyllä, jossa jalka oli vielä vähän outo, mutta alkaessani hölkkäilllä se oli ihan suhteellisen normaali :) Menin melkein koko lenkin niin että 2 min juoksua 2 min kävelyä. Oli kivaa, tuli tosi hyvä fiilis, ja lenkki kesti tosiaan 50min.
Illalla eräs suloinen poika tekstaili kanssani ja aww <3 sanoi muutaman tositosi ihanan asian. Sitten aloin vuodattamaan ja äää. Se järkytty ja ei varmaa enää ikinä puhu mulle
-----
02 Elo 2011, 01:03
aww, kiitos kaikille! Ootte aivan tosi ihania <3 ja saitte mut itkemään.. jälleen 
<3 Tsemppiä myös teille! Hugs and kisses <3
Tänään on mennyt ihan kohtuullisen hyvin, oon syönyt vaan yhen jäätelön ja paistinperunoita ja juonu yhen normi fantan ja battery-pullon.
Käytiin tänää veljen ja sen tyttöystävän kans hakemas sille tyttökaverin hepalle satula tampereelta. Samalla poikettiin heppatavara liikkees ylöjärvellä, josta ostin itelleni kokoo 36 olevat ratsastushousut, jotka on viel isotki <3 hihi. Mutta ei ollu 34 ja halusin ne
mut kohta ne tippuu päältä <3 ehkä..
Liikuntaa ei oo siis tullut juuri yhtään :/ Mutta ehkä se ei nyt haittaa, huomenna ja keskiviikkona jää myös lenkit väliin :/
Äskön mun huoneessa oli ihan jäätävän iso ja lentävä ötökkä. IU! Istuin sängyllä seiska kädessä itkien ja täristen ku yritin tappaa sitä. Nyt se on ehkä, toivottavasti kuollu. Ainaki ihan liiskana mun lehden alla, IU! hyihyihyihyi! Tänää muuten ollu aika perustylsä päivä :)
<3 Tsemppiä myös teille! Hugs and kisses <3Tänään on mennyt ihan kohtuullisen hyvin, oon syönyt vaan yhen jäätelön ja paistinperunoita ja juonu yhen normi fantan ja battery-pullon.
Käytiin tänää veljen ja sen tyttöystävän kans hakemas sille tyttökaverin hepalle satula tampereelta. Samalla poikettiin heppatavara liikkees ylöjärvellä, josta ostin itelleni kokoo 36 olevat ratsastushousut, jotka on viel isotki <3 hihi. Mutta ei ollu 34 ja halusin ne
mut kohta ne tippuu päältä <3 ehkä..Liikuntaa ei oo siis tullut juuri yhtään :/ Mutta ehkä se ei nyt haittaa, huomenna ja keskiviikkona jää myös lenkit väliin :/
Äskön mun huoneessa oli ihan jäätävän iso ja lentävä ötökkä. IU! Istuin sängyllä seiska kädessä itkien ja täristen ku yritin tappaa sitä. Nyt se on ehkä, toivottavasti kuollu. Ainaki ihan liiskana mun lehden alla, IU! hyihyihyihyi!
Tänää muuten ollu aika perustylsä päivä :)
30 Heinä 2011, 12:48
Kiitos rakasmauri <3 en kuole vielä, mutta joskus!
Tänään aamupaino 55,9kg, ei kovin paha verrattuna että oon syöny koko alkuviikon varmaa ainaki 3000 kaloria päivässä. Eilenki söin ihan vitusti kebabia, karkkia ja suklaamuroja. Missäköhän mun itsekuri on? Aamu aloitettu jo karkeilla, mutta en kyllä aio jatkaa tuota karkkilinjaa, mä pidän itsekurini enkä repsahda, koska äitikin on poissa kotoa. Eli helpompi skipata ruoat. Illalla joudun kuitenkin syömään, mutta jos liikun tarpeeksi niin ei sekään välttämättä haittaa. Tarkoitus olisi yrittää tänään päästä miinuskaloreille!
Eilisestä lähtien mun silmät on ollu tosi oudot, näen periaatteessa ihan hyvin, mutta kumminkaan en. Silmät on sellatteet vähän sumeahkot, menee mustia viiruja ja kipeet tuolta silmän takaa. MS siis oireilee taas, toivotaan kuitenkin että tää menee nopeasti ohi eikä tuu mitään vakavampaa. Tänään on myös ranteet jäykät ja vähän puutuneet, toivottavasti ei pahis tulossa.
Nyt tämä sotanorsu lähtee marjastamaan, sillä lenkkeilyyn on liian kuuma, mutta haluun mennä ulos kuluttamaan edes jollain tapaa.
---------
31 Heinä 2011, 00:45
Tänään aamupaino 55,9kg, ei kovin paha verrattuna että oon syöny koko alkuviikon varmaa ainaki 3000 kaloria päivässä. Eilenki söin ihan vitusti kebabia, karkkia ja suklaamuroja. Missäköhän mun itsekuri on? Aamu aloitettu jo karkeilla, mutta en kyllä aio jatkaa tuota karkkilinjaa, mä pidän itsekurini enkä repsahda, koska äitikin on poissa kotoa. Eli helpompi skipata ruoat. Illalla joudun kuitenkin syömään, mutta jos liikun tarpeeksi niin ei sekään välttämättä haittaa. Tarkoitus olisi yrittää tänään päästä miinuskaloreille!
Eilisestä lähtien mun silmät on ollu tosi oudot, näen periaatteessa ihan hyvin, mutta kumminkaan en. Silmät on sellatteet vähän sumeahkot, menee mustia viiruja ja kipeet tuolta silmän takaa. MS siis oireilee taas, toivotaan kuitenkin että tää menee nopeasti ohi eikä tuu mitään vakavampaa. Tänään on myös ranteet jäykät ja vähän puutuneet, toivottavasti ei pahis tulossa.
Nyt tämä sotanorsu lähtee marjastamaan, sillä lenkkeilyyn on liian kuuma, mutta haluun mennä ulos kuluttamaan edes jollain tapaa.
---------
31 Heinä 2011, 00:45
Tänään on ollu tosi sekava päivä. Tuli syötyä jotain tuhat kaloria (?) eli ihan vitusti liikaa. Liikuin tosin myös 800 kalorin edestä, eli +- 200. Syömisiä pitää karsia reilusti, mutta liikuntoihin olen oikein tyytyväinen.
Aamu alkoi iloisena, oli hyvä fiilis syömisistä ja kävin 50min kävelyllä kameran kanssa. Päivällä kun lähdin hölkkäilemään niin loppumatkasta, tai oli jotain kilometri jäljellä. Niin vasen jalka meni ihan tunnottomaksi. Pysähdyin seisomaan hetkeksi, niin tunto alkoi palautua mutta sitten reidessä tuntui outoa kipua, vähän kuin lihaskramppi muttei kkumminkaan yhtään sellainen. Lähdin kävellen jatkamaan matkaa niin en saanut jalkaa kunnolla nostettua ja se tuntui todella raskaalta. Istuin sitten tien pientareelle ja itkin varmaan viitisen minuuttia. Sen jälkeen ajattelin että yks pikkujalkavaiva ei mua pysäytä, joten sinnikkäästi hölkkäsin/kävelin matkan loppuun. Jalka oli välillä ihan tunnoton ja välillä siihen sattui hirveästi. Kotona jalkaa kuumotti ja oli lihasnykäyksiä, mutta pikkuhiljaa se palautui normaaliksi.
Tämän jälkeen fiilikset oli ihan maassa, ja tuli olo että haluan kuolla nyt _heti_. Aloitin myös ahmimisen, ajatukseni oli että nyt kun kuolen, niin tääytyy ensin syödä laivalta ostetut suklaat etteivät mene hukkaan. Justjoo, ahmimiseksi se siis meni. Ja syötyäni ei enää huvittanutkaan tappaa itseeni, ainakaan vielä. Kävin jälleen vähän oksuamassa, mutta en vieläkään onnistunut saamaan ulos kuin verta ja vähän suklaata.
Kävin vielä illalla toisella 50min kävelyllä, alkuun jalka meinasi taas puutumaan ja oli aika raskas, mutta jatkaessani eteenpäin jalka oli suhteellisen normaali ja pystyin hyvin liikkumaan. Tajusin siis, että pahis on todellakin tulossa. Eli pahis on siis MS-tautiin liittyvä aika, jolloin oireet pahenevat, se kestää 1-8vko, jonka jälkeen oireet helpottavat tai häipyvät kokonaan. Tämä olisi diagnoosi aikani toinen pahenemiskausi. Tällä hetkellä oireita ovat nuo silmät, fatiikki (jatkuva väsymys), tuo jalka sekä spaattiset ranteet. Inhottavaa, mutta pakko kestää :/ Lääkärille en halua mennä, se ei hyödyttäisi mitään. Pulssiinkaan en pääse ennenkuin oireet haittaavat huomattavasti elämää :/
Huomenna olisi serkun rippijuhlat, eli tulee syötyä, ajattelin kuitenkin huomenna jättää lenkin välistä, ja vasta maanantaina katsoa, josko jalka olisi parempi eikä alkaisi oireilla liikkuessa.
Aamu alkoi iloisena, oli hyvä fiilis syömisistä ja kävin 50min kävelyllä kameran kanssa. Päivällä kun lähdin hölkkäilemään niin loppumatkasta, tai oli jotain kilometri jäljellä. Niin vasen jalka meni ihan tunnottomaksi. Pysähdyin seisomaan hetkeksi, niin tunto alkoi palautua mutta sitten reidessä tuntui outoa kipua, vähän kuin lihaskramppi muttei kkumminkaan yhtään sellainen. Lähdin kävellen jatkamaan matkaa niin en saanut jalkaa kunnolla nostettua ja se tuntui todella raskaalta. Istuin sitten tien pientareelle ja itkin varmaan viitisen minuuttia. Sen jälkeen ajattelin että yks pikkujalkavaiva ei mua pysäytä, joten sinnikkäästi hölkkäsin/kävelin matkan loppuun. Jalka oli välillä ihan tunnoton ja välillä siihen sattui hirveästi. Kotona jalkaa kuumotti ja oli lihasnykäyksiä, mutta pikkuhiljaa se palautui normaaliksi.
Tämän jälkeen fiilikset oli ihan maassa, ja tuli olo että haluan kuolla nyt _heti_. Aloitin myös ahmimisen, ajatukseni oli että nyt kun kuolen, niin tääytyy ensin syödä laivalta ostetut suklaat etteivät mene hukkaan. Justjoo, ahmimiseksi se siis meni. Ja syötyäni ei enää huvittanutkaan tappaa itseeni, ainakaan vielä. Kävin jälleen vähän oksuamassa, mutta en vieläkään onnistunut saamaan ulos kuin verta ja vähän suklaata.
Kävin vielä illalla toisella 50min kävelyllä, alkuun jalka meinasi taas puutumaan ja oli aika raskas, mutta jatkaessani eteenpäin jalka oli suhteellisen normaali ja pystyin hyvin liikkumaan. Tajusin siis, että pahis on todellakin tulossa. Eli pahis on siis MS-tautiin liittyvä aika, jolloin oireet pahenevat, se kestää 1-8vko, jonka jälkeen oireet helpottavat tai häipyvät kokonaan. Tämä olisi diagnoosi aikani toinen pahenemiskausi. Tällä hetkellä oireita ovat nuo silmät, fatiikki (jatkuva väsymys), tuo jalka sekä spaattiset ranteet. Inhottavaa, mutta pakko kestää :/ Lääkärille en halua mennä, se ei hyödyttäisi mitään. Pulssiinkaan en pääse ennenkuin oireet haittaavat huomattavasti elämää :/
Huomenna olisi serkun rippijuhlat, eli tulee syötyä, ajattelin kuitenkin huomenna jättää lenkin välistä, ja vasta maanantaina katsoa, josko jalka olisi parempi eikä alkaisi oireilla liikkuessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)